lauantai 13. syyskuuta 2014

Ajatuksen voima

En meinannut ensin kirjoittaa mitään, tuntuu liian henkilökohtaiselta. Enkä tiedä mitä ajatellakaan. Ja kuitenkin ajattelin, että ehkä tämä ajatusten purku hieman purkaa paineita.. ja jos vaikka vähentäisi tuon ajatuksen voimaa..

Tässä siis ollaan virallisesti yrittäjien puolella. Vähän vahingossa siirryttiin tälle puolelle, tai vahingossa ja vahingossa, kun oltiin kuitenkin asiasta puhuttu ja tiedetiiin mitä tehtiin kun ei käytetty ehkäisyä. Mutta kuitenkin niin, ettei mitenkään "virallisesti" sovittu nyt aloittavamme, vaan vain vähän luiskahdettiin siihen, vaikka oli kumeja laatikossa odottamassa.

Nyt kuitenkin huomaan ja ymmärrän sen mistä olen muilta kuullut. Miten ajatukset ei jätä rauhaan. Miten se, kun tiedän mahdollisuuden raskauteen olevan, vie lähes kaiken ajattelukapasiteetin. Vaikka päätös, että en ajatellut tästä mitään stressiä ottaa ja annan kaiken mennä omalla painollaan (ainakin nyt aluksi..) ei ihan toimikaan. Mieli tekee tepposia ja vähän väliä sitä huomaa ajattelevansa, että josko nyt jo. Pitäisiköhän ostaa testi? Mitähän nämä oireet oikein ovat? Voisiko tämä tarkoittaa?

En oikein tiedä mitä ajatella. Olen jonkin aikaa ollut melko varma epävarma ja epäileväinen, että raskaanako tässä ollaan. Suurimpana syynä tähän yllättävä suuri ruokahalu jatkuvasti (joka tosin nyt on jo normalisoitunut). Mutta sitten kuitenkin koitan jättää nuo ajatukset omaan arvoonsa, sillä en halua pettyä niin syvästi jos kun ne menkat sieltä kohta tulevat. Tiedän kuitenkin, että ehkäisyn lopettamisen jälkeen kropan normalisoitumiseen voi mennä aikaa.

Menkkamaisia oireita on, mutta ne voivat viitata kumpaan tahansa lopputulokseen. Ja tuhruttelu vuotoa jo muutamia päiviä. Tosin edellisessäkin kierrossa tuota tuhruttelua tuli ennen menkkoja muutama päivä, jonka jälkeen oli pari vuodotonta päivää, jonka jälkeen viralliset menkat vasta alkoivat. En siis tiedä, jos tämä on vain jotain ehkäisyn lopettamisesta seuraavaa jälkipuintia.

Huh, mutta katsotaan nyt. Koitan nyt tässä ajatella, että kohta ne menkat sieltä tulevat.
Ja oikeasti ajatukset kuitenkin laukkaavat siihen, että täytyy kohta mennä ostamaan raskaustesti, koska ei ne menkat sieltä nyt taida tulla..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti