Kerrottiin mun porukoille ensin. Kun käytännön syistä niitä satuttiin näkemään aikaisemmin viikolla. Oltiin niillä syömässä ja juteltiin niitä näitä. Sit jossain vaiheessa sanoin:
"Niin.. ollaan tässä vähän mietitty, et mites teitä sit pitäis kutsua -hiljaisuus- sit ku meille tulee vauva"Ne oli vaan ihan hiljaa hämmentyneen ja onnellisen näköisinä. Ja sit et ohhoh, no mitäs tähän nyt yhtäkkiä pitäisi sanoa. Mut kyl mä luulen et ne oli jo vähän miettinytkin et missähän vaiheessa meille jälkikasvua tulisi, mutta ei vaan oltu mainittu niille koskaan asiasta mitään. Niin ja äiti tietysti alkoi melkein itkemään. Äiti tiesi miksikä haluaa tulla kutsutuksi, mutta iskä ei heti tiennyt. Nyt ei olla nähty, niin en ole voinut vielä kysyä.. Oli ihanaa jutella raskausjuttuja äidin kanssa ja kuulla sen kokemuksia tästä vaiheesta. Onneks se lohdutteli et kyllä se pahoinvointikin pian menee ohi!
Samalla kerroin myös mun nuoremmalle veljelle:
"Mul on sulle yks salaisuus, mitä ei saa kertoa vielä muille. No sust tulee eno!"Mun veljen kasvoille levis vaan valtavan leveä hymy ja se tuli vaan hiljaa halaamaan mua! Se oli niin liikuttavaa! Ja sit se kertoi jo miettineensä, et millonhan me saadaan lapsia, et minkälainen ikäero sille ja niille oikein tulisi.. Niin hassua, et se on jo ajatellut tollasta!
Mun muille sisaruksille kerroin parin päivän päästä kun näin niitä:
"Koska te ootte niin parhaita sisaruksia, niin te saatte ylennyksen tädiksi ja enoksi"Veljen kasvoille levisi samanlainen hymy kuin toisellekin oli levinnyt ja sisko oli tapansa mukaan vaan et "no ni", mutta siis kuitenkin selvästi onnellisena.
Miehen lähisuvulle kerrottiin juhannusta edeltävänä torstaina. Meillä oli mökkiviikonloppu porukalla, niin oli vähän tarvekin kertoa, ettei tarvitse selitellä outoa käytöstä tai huonoa oloa.. Kerrottiin samalla tavalla kuin mun porukoille, mut vaan niin et mies kertoi. Pamautti vaan tyhjästä :) Sit ne kaikki oli hiljaa ja katto mua ja kysy et oikeestiko? Seurauksena oli aikamoinen hälinä! Kaikki vaan kiljahteli ja riemuitsi ja halaili ja onnitteli! Oli hauskaa kokea myös tämmöinen innostus. Appivanhemmat tiesi heti miten ne haluaa tulla kutsutuksi. Ja taas oli ihanaa puhella vauvajuttuja yhdessä. Ja viikonlopun aikana voitiin aina palaillakin asiaan uudestaan ja uudestaan.
Kerrottiin isovanhemmille ja tädeille, sedälle ja enoille siis viikolla 7. Se oli meille hyvä aika, ja toisaalta jos jotain kävisi, niin kerrottaisiin niille varmasti siitäkin ja uskoisin että saatais tukea niiltä suunnilta. Ja kuitenkin saatiin pitää salaisuus myös omana tietona hetken aikaa, mikä myös on aika hauskaa.
Meidän vauvasta tulee uuden sukupolven ensimmäinen molempien sukuihin, niin se tulee saamaan valtavasti rakkautta ja huolenpitoa!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti